Juha-logo

Juha

Juhani Aho

Juha on Juhani Ahon vuonna 1911 ilmestynyt romaani. Sitä pidetään yhtenä kirjailijansa merkittävimmistä teoksista. Juhan ilmestyessä Aho oli jo vakiinnuttanut paikkansa Suomen "kansalliskirjailijana". Romaania on luonnehdittu Ahon teoksista klassisimmaksi ja samalla nykyaikaisimmaksi. Eeppisestä muodostaan huolimatta Juha on täynnä sisäistä draamaa. Juha sijoittuu tarkasti määrittelemättömään historialliseen aikaan, tarinassa viitatun kaskenpolton ja heimosotien perusteella kenties 1600- tai 1700-luvulle. Ajankohtaa ei kuitenkaan pidetä erityisen tärkeänä, sillä kyse on ikuisesta, ajattomasta aiheesta. Tapahtumapaikka on yhtä epämääräinen, kenties Kainuu tai Pohjois-Karjala, joka tapauksessa Suomen ja Venäjän rajaseutu. On mahdollista, että Juha perustuu kansan suussa kulkeneeseen legendaan, jossa kainuulainen emäntä katosi Venäjän puolelle ja palasi takaisin talon karjan mukana. (Kuvaus Wikipediasta) Additional information: this project was started by Ylex_tänään; also active in this project (apart from the readers) were: Illiterati, TriciaG, Maire Rhode and Catish. Juhani Aho was a pseudonym for Johannes Brofeldt.

More Information

Genres:

Fiction

Description:

Language:

Finnish

Narrators:

LibriVox Community

Length:

5h 17m

Chapters

Free Sample

01:00

Chapter 1
Chapter 1

15:08

Chapter 2
Chapter 2

16:55

Chapter 3
Chapter 3

21:45

Chapter 4
Chapter 4

19:20

Chapter 5
Chapter 5

17:05

Chapter 6
Chapter 6

24:37

Chapter 7
Chapter 7

16:09

Chapter 8
Chapter 8

13:17

Chapter 9
Chapter 9

14:58

Chapter 10
Chapter 10

19:01

Chapter 11
Chapter 11

15:07

Chapter 12
Chapter 12

11:17

Chapter 13
Chapter 13

18:34

Chapter 14
Chapter 14

20:22

Chapter 15
Chapter 15

18:29

Chapter 16
Chapter 16

12:22

Chapter 17
Chapter 17

15:30

Chapter 18
Chapter 18

15:54

Chapter 19
Chapter 19

11:11