Kontrolleri Podcast-logo

Kontrolleri Podcast

1 Favorite

More Information

Location:

Finland

Genres:

Podcasts

Language:

Finnish


Episodes

#064 Flopperi

9/10/2017
More
"XBOX, ON" Markus huusi olohuoneessaan kohta kolmattakymmentä kertaa. "Kyllä se toimi aiemmin" hän uskotteli arvovaltaisille vierailleen, Kontrollerin muulle jäsenistölle. Pasi otti Markuksen syleilyynsä ja silitti tämän päätä. Kyynel vierähti Markuksen silmäkulmasta poskelle. "Mä vaan haluaisin Microsoftin onnistuvan" hän sai vaikeroitua itkunsa lomasta. "Niinhän me kaikki" sanoi Suomen tuorein Xbox Onen omistaja Julius. "Niinhän me kaikki..." Äänitetty sunnuntaina, 10.9.2017. Äänessä...

Duration: 01:45:43


#063 Kaikki ovat kriitikoita

8/3/2017
More
"Ei tekstiä tänään", Konsta huokaisi rojahtaessaan sohvalle Järvenpään kaksiossaan. "Olen laiskalla tuulella". Podcast oli editoitu, pikkukuva oli jo tehty ja kaikki oli uppimista vaille valmista. Kuitenkin ajatuksissa riivaa, kuinka saada aikaan lyhyt tarina videopeliarvioista? Turhautuneena hän heitti kynän ja muistionsa olohuoneen poikki. "Kaikki ovat kriitikoita", hän huokaisi. Ja niin saapui Kontrolleri podcastin 63. jakso, jossa käsitellään juuri sitä. Kritiikkiä. 10/10 -ign 5/5...

Duration: 01:17:11


#062 Rakastaa, ei rakasta...

6/20/2017
More
Olohuoneesta kuului huokaus. Julius laski ohjaimen puiselle sohvapöydälle, ja kolauksen jälkeen hiljaisuuden rikkoi vain hänen hiljainen itkunsa. “Miksi kukaan muu ei näe tässä pelissä samaa kauneutta kuin minä?” hän parkaisi. PlayStation All-Stars Battle Royalen ennennäkemätön konsepti oli monelle vieras eikä lainkaan helposti omaksuttava. Konstan katse oviaukolta oli täynnä empatiaa. Sanoja ei tarvittu; hänen kosteat silmänsä kertoivat tarpeeksi. Hän oli saanut kokea saman - kuin myös...

Duration: 01:11:27


#061 Selkä kyyryssä, casti suorana

5/13/2017
More
Tämä jakso tuli suorana YouTuben suoratoistopalvelussa perjantaina 12.5.2017. Ehkä sun pitäisi nyt viimeistään tilata se meidän tubekanava niin tietäisit milloin näitä tulee! Livecastissa käsittelimme rakkaita moninpelimuistojamme ja vastasimme teidän lähettämiin kysymyksiin mm. historiastamme, suosikkisiidereistämme ja peleistä. Oli hauskaa! Discord: https://discordapp.com/invite/kGrHs2J

Duration: 02:06:20


#060 Mitä maksaa?

4/26/2017
More
Trenssitakkeihin pukeutuneet trokarit aiheuttavat pelkoa ja kauhua ympäri Suomea. Salakauppiaat ahdistelevat ihmisiä ostamaan NES Classic Miniä rajuun ylihintaan, ja nyt mukana on myös kauppiaat. Konsta ei tätä sulata. Hän ryhtyy sotaan, jota hän ei voittaa. Palkintona on vain kaikki tai ei mitään. Nyt pelataan upporikasta ja rutiköyhää. Äänitetty Helsingissä 26.4.2017. Äänessä Markus, Konsta ja Julius. Pasi on parantelemassa itseään ja on meille hyvin tärkeä.

Duration: 01:15:11


#059 Pelit julkaisikkunassa

3/20/2017
More
Markus hieroi Switchiään. Mitkään sanat eivät voisi satuttaa eikä kukaan voisi tulla heidän väliin. Vain pyyteetön rakkaus vallitsi olohuoneessa. Ja bussissa. Ja… kaikkialla. Paitsi internetissä. Edes Breath of the Wildin yltiöpositiiviset arviot eivät voineet estää Markusta näkemästä sitä: “Nintendo Switchillä ei ole pelejä”. “PASKAPUHETTA!” Markus huusi kyyneliensä läpi. Ääni murtuen hän huusi: “EI MUILLAKAAN OLLUT TÄMÄN ENEMPÄÄ JULKAISUSSA!” Kontrolleri Podcastin 59. jaksossa käydään...

Duration: 02:08:27


#058 Kauhea Paikka

2/20/2017
More
Pasi tärisi pelosta. Haulikon tuoma lohtu oli lyhytikäinen, kun patruunoiden vähyys kävi ilmi. Oli laskelmoitava tarkkaan kuka saa kutia ja kuka ei. Kosteat kädet remingtonin ympärillä hän astui ulos turvahuoneesta. "Parempi edetä hitaasti" hän uskotteli itselleen. "Hosutessa käy vain ikäväs--" Ajatuksen katkaisi mätänevä ruumis, joka putosi katosta. Yhtä nopeasti Playstation VR-lasit lensivät Pasin päästä. Tämä saisi olla tällä erää tässä. Tukea ja turvaa hän etsikin seuraavaksi muusta...

Duration: 01:13:30


#057 Tämä jakso on yksi Switchi

1/24/2017
More
"Joulun jälkeinen masennus" oli oireena uusi ilmiö Markukselle. Paketit oli avattu, kinkku syöty ja paluu arkeen oli harmaa ja synkkä. Sukka- saippua- ja hajuvesien täyteisen paketin avaaminen ei tuota sitä samaa riemua kuin lapsena saatava uusi pelikonsoli. Switch tulisi kauppojen hyllyille vasta maaliskuussa, ja Verkkokauppa.comin Roni Öberg varmasti pitäisi Markuksen ennakkotilatusta kappaleesta kynsin ja hampain kiinni pitkälle vuoteen 2018. Tämä ei estä meitä kuitenkaan spekuloimasta...

Duration: 01:00:41


#056 Jouluista parhain

12/16/2016
More
Joulukuun alun kauniit nietokset olivat muisto vain. Sen sijaan Helsingin asfaltin pintaa koristi liasta ruskistunut loska. Konsta istui autossa tuijottaen väsyneenä kaupungin vilskeeseen. Joulu tulee kovaa vauhtia, eikä se väistäisi ketään. Ensimmäinen joulu työttömänä näkyy. Pasi avasi apukuskin oven ja istui Saabin kyytiin. "Tiedän, että tämä aika ei ole helppoa. Ei sinulle, eikä minulle". Konsta ymmärsi ongelmiensa olleen hyvin pieniä Pasin traumoihin verattuna. "Jack Nicklaus'...

Duration: 01:11:17


#055 Sold Separately

11/22/2016
More
Järjestelmällisyys ei ollut koskaan Konstan juttu. Tänään hän avasi kaappinsa huolimattomasti ja sai syliinsä kasan muovikilkkeitä, joista oli tullut jo osa historiaa. Videopeleissä käytettäviä aseita, kameroita, lautoja, Playstation Move... Kaljun karpaasin poskea pitkin valui kyynel kun hän muisti kaikki ne lapsuuden viattomat hetket näiden laitteiden kanssa, mutta aika oli päässyt niidenkin edelle. Raskain askelin hän kulki pitkin Mellunmäen vaarallisia kujia. Itäisen Helsingin...

Duration: 01:18:20


#050 Olen Nimetön

7/22/2016
More
"On muutoksen aika" totesi Julius samalla sovittaen Vitaa käsiinsä. "Tämä ei voi jatkua tällä tavoin". Julius oli oikeassa. Hiljaisuus vallitsi VPTV:n jäsenten kesuudessa, kun oli aika päättää... ketkä lunastavat Uncharted 4-paketit ja millaisin perustein. Äänitetty 21.7.2016. Äänessä Julius, Markus, Pasi ja Konsta.

Duration: 01:02:54


#049 Mik' on niistä kaikkein kaunein?

6/30/2016
More
"En minä laita lapsiani kauneusjärjestykseen!" Konstan äiti totesi ystävättärelleen, ja jatkoi: "Sehän olisi julmaa! Mutta jos laittaisin, niin sanotaan niin, että tuo ei saisi edes tsempparia!" Hän loi ainoaan poikaansa merkitseviä katseita, aivan kuin ystävättärensä ei muuten ymmärtäisi kenestä on kyse. VPTV laittaa kauneimmat konsolit järjestykseen jo ennen uimapukukierrosta, eikä tälläkään kertaa tsemppareita jaeta. Äänitetty 30.6.2016. Äänessä Pasi, Julius, Konsta ja Markus.

Duration: 01:15:46


#048 ME3 olemme niin loppu

6/16/2016
More
Jetlag, uupumus, suunniteltu raskaus... nämä asiat ovat vahvasti läsnä kaikilla Los Angelesista palaavilla pelijournalisteilla, mutta ei VPTV:n tytöillä tai pojilla (tai miksi ikinä itseään tituleeraa näin 2010-luvulla). Pressit on katsottu jalat tiukasti kotimaassa. Kaikille löytyi kyllä jotain, mutta mitä jäi puuttumaan? Tähänkin saatiin vastaus VPTV:n paneelin toimesta. Äänitetty 15.6.2016. Äänessä Julius, Markus, Pasi ja Konsta.

Duration: 01:23:36


#046 Himohamstraaja Kaitila

6/1/2016
More
"Meidän asunnoissa on aivan liikaa tilaa. Olisipa joku tapa täyttää se!" miettivät VPTV:n jäsenet kesäisenä iltana Käpylän ja Oulunkylän miehittämättömällä vyöhykkeellä. "Minä tiedän!" hihkaisi Markus. "Kutsutaan podcastin vieraaksi Suomalaisen pelikeräilyn pioneeri, Janne "Finngamer" Kaitila!" Kaikki tiesivät mistä oli kyse. Nyt tarvitaan kovia tärppejä hyllyjen täyttöön, ja Finngamerilta niitä varmasti myös saa. Pasi tarttui päättäväisesti lankapuhelimeen ja yhdisti keskukseen. "Saanko...

Duration: 02:07:32


Pubcast #02 - Uncharted 4 Jumalcasti feat. Tonteri & Hyttinen

5/17/2016
More
Huom.! Jaksossa puhutaan laajasti Uncharted-pelisarjasta, joten mikäli et halua kuulla vuosina 2007, 2009 tai 2011 julkaistuissa sarjan aiemmista osista tarkemmin... Niin mene pelaamaan ne! Mitä helvettiä!? Lisäksi puhumme UC4:stä, mutta EMME JAKELE SPOILEREITA. Huom.! On aika VPTV:n historian toisen Pubcastin, joka kävi toteen Oulunkylän Olutravintola Janossa. Juominen aloitettiin vakiintuneen moraalikäsityksen mukaan aivan liian aikaisin tai sitten aivan liian myöhään, mutta vieraiksi...

Duration: 01:34:33


#045 Anna kamas höpö peelo

4/29/2016
More
Hotelli Kultakalan Taivasbaarissa Markus, Pasi, Konsta ja Jule (Game_-_Boy666, NGageisCOOL, KaljuKundi91 ja ^^Vit@Lover^^) kokoontuivat äänittämään podcastia. Onhan vuosi 2001 ja Runescapen Wildussa oli hiljaista, joten miksi ei voisi rauhoittua Anssi Kelan uusimman levyn, Nummelan tahdissa ja jutella muun muassa Nintendosta, jolta on pian tulossa uusi konsoli. ...Tai voidaan tehdä kaikki tietysti VPTV:n tyyliin, eli 15 vuotta myöhässä. Äänitetty 28.4.2016. Äänessä Game_-_Boy666,...

Duration: 01:05:22


#044 Päivitä konsolisi: ostopakko!

4/19/2016
More
VPTV:n Poliittisesti Sitoutumattomat Kierrättäjät Ry:n jäsenet pohtivat kuumeisesti omaa tapaansa näyttää välittävänsä maapallosta. Julius se oli joka sen keksi: ”Kierrätetään vitsejä!” Kymmenen vuotta sitten relevantit huuliheitot heräävät eloon VPTVcastin 44. jaksossa. Puhetta oli myös muun muassa Playstationin ja Xboxin konsolipuolikkaista. Onko päivityspaketit totisinta totta? Kustaanko jonkun näpeille nyt pahemman kerran, vai onko tässä nyt herätty haippaamaan jotain mikä ei ole...

Duration: 00:58:13


#043 Toricast!

4/6/2016
More
Suomen peliala viettää suurta juhlaa: Quantum Break julkaistiin ja VPTV viettää ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Kuin kaikkiin lapsuuden syntymäpäiviin, siihen ei liittynyt ystäviä, lahjoja tai kakkuja. Vain neljä alkoholista pitävää aikuista miestä. Onnea Remedy! Onnea me! Merkkipäivänä puheenaiheina oli tietovuotojen, huhujen, ja uutisten lisäksi Suomalaiset pelit. Mikä Suomipeli on sinun suosikkisi? Invataksi? Koulu 3? Max Payne? Kenties joku tuoreempi? Kerro kommenteissa! Äänitetty...

Duration: 01:05:08


#042 Onko se aina niin helppoa?

3/21/2016
More
Hän laittoi VR-lasit päähän ja valitsi vaikeustasonsa. Easy. Silloin tuhkasta nousi Pasi Purmonen joka löi odottamattomalta pelaajalta tajun kankaalle. Hän ei ansaitse videopelejä. Vai ansaitseeko? Tämän viikon VPTVcastissa aiheena Playstationin VR-lasit sekä pelien täydellinen läpäisy. Myös vaikeustasot ovat käsittelyssä. Äänitetty 21.3.2016. Äänessä Markus, Julius, Pasi ja Konsta.

Duration: 01:11:40


#041 F2P, DLC, VPTV...

3/9/2016
More
"No, ainakaan en tuhlaa rahaa nettikasinoihin!" Julius sanoi naisystävälleen ostaessaan toisella tuhannella eurolla Clash of Clans-valuuttaa. Juliuksesta huolissaan oleva naisystävä soitti ammattiauttajille; muille VPTV:n pojille. Julius raahattiinkin Järvenpään rauhaan interventiota varten. Keskustelu nauhoitettiin ja se tuplaa myös VPTVcastin 41. jaksona. Äänitetty 9.3.2016. Äänessä Markus, Pasi, Konsta sekä ammattiapua tarvitseva Julius.

Duration: 01:08:55

See More