Sivumennen

TV-spesiaali! Pari tai parikymmentä ajatusta ja tunnetta Netflixin superhitistä One Day - Sinä päivänä. Pohjautuuhan se David David Nichollsin kirjaan! Ja onko mitään parempaa kuin menetetty rakkaus – jonka voi saada ehkä takaisin..? Puhumme myös lohtutelkkarin ongelmallisesta historiankirjoituksesta ja huijaridokumenttien viehätyksestä.

Jaksossa uppoudutaan muistoihin ja valheisiin. Aiheita: Miten niin himokuntoilu on lähellä fasismia? Miten niin ihminen saa kääntää katseen itseensä? Miten niin ihminen saa valehdella? Ja jakson aluksi kiinnostunut katsaus tuleviin kevään kirjoihin!

Uusi vuosi on alkanut vailla riemuhuutoja. Johanna kertoo, miksi podcast on ollut tauolla, Jonna on matkannut viime vuonna kirjojen kautta itäiseen Eurooppaan. Puhetta isistä ja tyttäristä, trendiennustuksia, ja lopuksi ilmaan heitetty toive tälle vuodelle.

Onko olemassa jokin venäläinen sielu? Onko demokratia Venäjällä mahdollista? Miksi uskoimme korttihuijaria? Mihail Šiškinin kirja Sota vai rauha saa myös pohtimaan, olemmeko vastuussa edeltävien sukupolvien teoista. Johanna ainakin ryhtyy välittömästi pesänselvitykseen. Jonna taas pohtii katoavatko individualismin ja helikopterivanhempien aikakaudella kaikki ne raastavat kuvaukset tunnekylmien vanhempien rakkaudennälkäisistä lapsista.

Jonna tunnustaa reagoivansa taiteeseen tunteella – ja ehkä jopa mittaavansa taidekokemusta sillä. Johanna puolestaan tietää kuulostavansa teknologiavastaiselta – ja tunnustaa ehkä jopa olevansa sitä. Jaksossa puhutaan Adornosta ja Aleksijevitšista, jotka molemmat katsoivat niin tarkasti omaa aikaansa, että näkivät samalla tulevaisuuteen. Mutta pystymmekö me enää erottamaan totuutta fiktiosta? Ja mitä mielikuvitukselle on tapahtunut?

Lydia Sandgrenin esikoisromaani Läpileikkaus herättää kysymyksiä sivistyksestä, kulttuurista ja taiteesta: Onko sivistys vanhanaikaista? Onko kulttuuri nykyisin vain yksilön väline olla parempi työntekijä? Entä voiko mitäänsanomaton mies vailla persoonaa olla hyvä näkökulmahenkilö? Miksi kaikki populaarikulttuurin coolit naiset juoksevat?

Tässä jaksossa Sivumennen antaa maanläheisiä ohjeita, miten tukea kirjallisuutta. Nojatuoli ja lukusana viisikymmentä mainittu. Entä mikä ohjaa Salman Rushdien kirjoittamista? Ja voiko kirjallinen maku militarisoitua? Lisäksi mietimme Knausgårdin suopealla avustuksella, miksi romaanilla on merkitystä, ja menemme ajatuksissamme solmuun. Jakson kirjana on Ágota Kristófin Iso vihko, joka näyttää sodan lohduttomuuden ja osoittaa, että kaksin on paremmin kuin yksin.

Olga Ravnin tulevaisuuteen sijoittuva romaani Alaiset on etäännytetty mutta täynnä tunnetta. Miksi vaalimme muistojamme ja tunteitamme viimeiseen asti, vaikka ne tuottaisivat tuskaa? Puhumme myös siitä, miltä näyttää suomalainen kyykytyskulttuuri Iida Rauman Hävityksessa – mutta myös, millaista elämä on iranilaisessa patriarkaatissa? Lopuksi esitämme huolen (jälleen kerran) teknologisesta kehityksestä: tuleeko meistä sitä tyhmempiä, mitä vähemmän luemme paperikirjoja?

Uusi vuosi, uusi kevät, uudet luettavat kirjat (joista osa ei ole uusia). Jonna suosittelee itkua ja taidetta Tukholmassa, ja Johanna aikoo tehdä kaikkensa, jotta eräs Suomessa häpeällisen vähälle huomiolle suuruus saadaan päivänvaloon. Paljon puhetta tunteista ja siitä, puhutaanko tunteista liikaa.

Opportunismin aikakausi riivaa Johannaa: onko demokratia niin huonolla tolalla, että odotamme yrityksiltä enemmän vastuullisuutta kuin poliitikoilta? Jonna taas inspiroituu posthumanismista – millaisia seurauksia kannamme sisimmässämme siitä, että syömme ja kulutamme toislajisia - ja olisiko aika kohdata eläimen syyttävä katse? Molemmat rakastavat Kerstin Ekmanin kirjaa Suden jälki, jossa vanhan metsästäjämiehen elämä järkkyy, kun hän kohtaa suden.

Jonna sai nautintoa lukiessaan kirjaa, jossa hän on ulkopuolinen, ja se saa hänet kaipaamaan lisää keskustelua. Johanna puolestaan miettii, miksi tiettyihin keskusteluihin on niin helppo lähteä mukaan – ja miksi helppous oikeastaan olisi merkki olla lähtemättä. Lisäksi Jonna antaa entistä parempia tv-vinkkejä ja Johanna päätyy siihen, että on hyvin ok olla epälojaali omilleen.

Nobel-voittaja Annie Ernaux ja hänen kirjallinen kasvattilapsensa Édouard Louis ovat kirjoittaneet vanhemmistaan järisyttävän hienot ja perin juurin liikuttavat "autososiobiografiset" teokset. Miten kirjoittaa heistä, joita varten kirjallisuutta ei ole tarkoitettu? Aluksi pohditaan militarisoituvaa mieltä, kotimaata kohtaan tunnettuja tunteita ja sitä, voisiko nationalismin tarinan kirjoittaa uudelleen.

Johanna kehittelee edelleen teoriaa draamattomasta fiktiosta. Onko se kyvyttömyyttä käsitellä elämän ikävyyksiä vai tapa rakentaa kirjallista pakopaikkaa myrskyisessä maailmassa? Jonna palaa Neuvostoliittoon ja hakee tulevaisuuden uskoa isoilta nimiltä – mutta miten käy hänen toivonsa? Lopuksi syksyn kirjasuosituksia, jotka pitävät sisällään järkälemäisiä romaaneja, isiä ja äitejä, ihmisiä ja humanoideja. Tv-sarjavinkeissä viimeinkin (tai taas) vahva paluu 1990-luvulle.

Mistä löytää sanat sodan synnyttämälle ahdistukselle? Johannalla on ehdotus. Entä miksi ei puhuta siitä, millaisia kehollisia tunteita raha herättää? Jotkut kirjailijat, kuten Asta Olivia Nordenhof sentään yrittävät. Jonna matkustaa seiskaluokkamuistoihinsa nerokkaan Pen15-sarjan myötä ja ymmärtää, ettei ole suhtautunut ystävyyteen sen vaatimalla vakavuudella. Katso Pen15 (Yle Areena) Lue: Asta Olivia Nordenhof: Löysää rahaa (Teos, suom. Aino Ahonen ja Vappu Vähälummukka)

Nostalgia vaivaa Jonnaa ja Johannaa. Mutta miksi entisaikojen haikailusta tuntee aina häpeää? Onko nostalgisointi aina vaarallista vai voiko siinä itää mahdollisuus vastarintaan ja “nykymenon” kyseenalaistamiseen? Sally Rooneyn uudessa Kaunis maailma, missä olet -romaanissakin haikaillaan mennyttä ja sen kauneutta, tosin kaipauksen ristiriitaisuuden tunnistaen.

Sivumennen ruotii And just like thatia kahden ensimmäisen jakson perusteella, ikävöi Samanthaa mutta on positiivisesti yllättynyt. Miksi alkuperäissarjan epärealismi alkaakin näyttää realismilta? Jaksossa keskustellaan pitkään ja hartaasti ulkonäöstä: Onko kapea kauneuskäsitys sittenkään onnistunut pilaamaan ihmisten rakkauselämää? Mitä Darwin ymmärsi eläinten kauneuskäsityksestä? Voiko nuorta kehoa katsoa seksualisoimatta?

Kazuo ishiguron uuden romaanin rakastettava kertoja Klara herättää Johannassa ja Jonnassa hämmentäviä tunteita. Osaako keinoäly tunnistaa tunteita ja tehdä yhtestyötä pian ihmistä paremmin? Onko koneen kehittämä luonnonusko merkki korkeamman tavan olemisesta ihmisellekin? Marraskuu on ollut syvien tunteiden aikaa myös Politiikka-Suomi -sarjan ansiosta.

Sivumennen ihailee Leea Klemolan absurdia hysteriaa ja joutuu toteamaan, että Theodor Adornon 60-lukuiset ajatukset oikeistoradikalismista pätevät edelleen. Jonna ja Johanna ovat lukeneet Karl Ove Knausgårdin Aamutähden, tuntevat helpotusta ja lankeavat ilolla halpoihin kaupallisiin kikkoihin. Entä miksi voidaan perustellusti väittää, että Knausgårdilla on trendinenää?

Autofiktiokeskustelu käy taas kuumana, mutta keskustelu pyörii taas tekijöissä. Emmekö osaa keskustella taiteesta kun jumitamme vain moralistis-eettisissä vaatimuksissa? Miksi vaadimme myös tv-sarjoilta epärealistisia voimaantumistarinoita tai kehityskertomuksia, vaikka todellisuus näyttää päinvastaista? Puhumme myös White Lotus ja Morning Show -sarjojen tavasta käsitellä etuoikeuksia ja vallankäyttöä. Lopuksi Jonna intoilee myös amerikkalaisen Mary Karrin muistelmista Valehtelijoiden kerho, joka näyttää että joskus hyvin kerrottu tarina on totuutta tärkeämpi.

Jonna ja Johanna perehtyvät Chimamanda Ngozi Adichien kesäkuiseen esseeseen ja sen kautta siihen, mistä siis oikein puhutaan, kun puhutaan cancel-kulttuurista. Suurteoksia-kirjan innoittamana Jiit pohtivat myös samastumista. Lisäksi jaksossa mukana salaisia lukupaikkoja ja saavuttamattomia unelmia, twitterkeskusteluja ja kasvokkaisia keskusteluja sekä naisia, jotka uskovat olevansa oikeassa. Sivumennen-jakson kirjana Mariana Enríquezin Mitä liekit meiltä veivät – argentiinalaisia kauhunovelleja!