Taksimurha-logo

Taksimurha

Eri tekijöitä

Kun taksinkuljettaja autoineen katoaa työvuoronsa aikana, on vuorenvarmaa, että jotakin ikävää on tapahtunut. Niinpä tilanteen vakavuus ei jäänyt epäselväksi Kovanen-yhtiöiden liikennepäällikön tehdessä 18. lokakuuta 2001 kello 9.25 väkivaltarikosyksikköön katoamisilmoituksen taksinkuljettaja Kari Männystä. Liikennepäälliköltä saatujen tietojen mukaan Männyn yövuoro oli alkanut edellisenä päivänä kello 18.00. Kello 22.45 Mänty oli ilmoittanut lähtevänsä keikalle Lahteen päin. Tämän jälkeen Männystä ei ollut enää havaintoja. Katoaminen oli varsinaisesti huomattu vasta seuraavana aamuna, kun Mänty ei ollut palauttanut taksia yövuoron päätteeksi Kovasen yhtiöiden hallille eikä hän ollut vastannut matkapuhelimeen. Kateissa oli kuljettajan lisäksi pakettiautomallinen Volkswagen Carsport BYJ-975. Pohjolan poliisi kertoo -sarja on historiallinen teos. Kertomukset ja kokoelmat on julkaistu, kun ne kirjoitettiin, ja ne voivat joissain yksittäistapauksissa sisältää vanhentunutta tai kiistanalaista materiaalia. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei ole kustantajan kannanotto. Pohjolan poliisi kertoo -sarja sisältää laajan valikoiman todellisia rikostapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Henkeäsalpaavissa tarinoissa uppoudutaan Pohjolan poliisien jännittävimpiin tapauksiin, ja rikoksista kertovat poliisit ovat itse olleet mukana niiden selvittämisessä. Sarjassa lukija pääsee kokoamaan mutkikasta palapeliä syyllisten löytämiseksi. Pohjolan poliisi kertoo -sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä. Author - Eri tekijöitä. Narrator - Christian Sandström. Published Date - Monday, 19 January 2026.


Premium Chapters
Premium